Isoja ja vähän pienempiä hyviä ilmastouutisia

Blogi/heinäkuu 14, 2015

Ei ole vielä marja-aika, joten poiminpa kauniin kesäillan iloksi joitakin viime aikojen positiivisia ilmastouutisia.

  • Helsingin Sanomien jutussa (8.7.2015, A6-A9) pekingiläinen opiskelija kertoo ryhmästä, joka tekee töitä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. He valistavat opiskelijatovereitaan ilmastoasioista ja kertovat, miten omiin päästöihin voi vaikuttaa. Ryhmään kuuluva Jiang Haolin kertoo: ”Yliopiston asuntolassa käyn toisinaan naapurihuoneissa kehottamassa, että he käyttäisivät vähemmän ilmastointia. Aluksi jotkut pitivät sitä häiriköintinä, mutta ajan myötä yhä useampi on alkanut ymmärtää.” Saman Hesarin kolumnissa Jenni Virtanen toteaa: ”Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n mukaan maailman energiatuotannon hiilidioksidipäästöjen kasvu pysähtyi ensi kertaa, vaikka globaali talous jatkoi kasvuaan. Päästöjen ja talouskasvun liitto on ollut katkeamaton 40 edellistä vuotta. Suurin syy päästöjen vähenemiseen löytyy Kiinasta. Maailman suurin saastuttaja on löytänyt kaikessa hiljaisuudessa vihreän vireen. Se investoi nyt voimakkaasti tuulivoimaan ja aurinkoenergiaan sekä käy paikallista päästökauppaa.”
  • G7-maat (Englanti, Italia, Japani, Kanada, Ranska, Saksa, Yhdysvallat ja kahdeksantena EU) tekivät historiallisen päätöksen kesäkuun alussa: Tavoite on pysäyttää lämpötilan nousu kahteen asteeseen ja dekarbonisoida maailmantalous vuosisadan loppuun mennessä (Leadersʼ Declaration G7 Summit, 7–8 June 2015, p. 15). Tää on ISO uutinen!
  • Sivulla maailma.net (“Talouskasvu ja päästötavoitteet yhdistettävissä”, 8.7.2015/Teija Laakso) tarkastellaan kansainvälisen asiantuntijoiden ja johtajien raporttia, jonka mukaan jopa 96 prosenttia vuoteen 2030 mennessä tarvittavista päästövähennyksistä on saavutettavissa yhtä aikaa talouskasvun kanssa. “Voimme saavuttaa globaalin vaurauden ja varmistaa turvallisen ilmaston yhtä aikaa. Mutta hallitusten, kaupunkien, yritysten ja sijoittajien on tehtävä paljon enemmän yhteistyötä ja hyödynnettävä viimeaikaista kehitystä mahdollisuuksiin tarttumiseksi”, sanoo Global Commission on the Economy and Climate -komitean johtaja, Meksikon entinen presidentti Felipe Calderón. Raportin mukaan esimerkiksi nopeasti laskeva puhtaan energian hinta, öljyn hintojen jatkuva heilahtelu ja hiilen hinnoittelun yleistyminen ovat mahdollisuus matalahiilisen kehityksen kannalta. Jo nyt matalahiilisten palveluiden ja tuotteiden markkinoiden arvo on raportin mukaan noin viisi biljoonaa euroa, ja se kasvaa kolmen prosentin vuosivauhtia. “Yhä useammat maat sitoutuvat ilmastotoimien sisällyttämiseen kansallisiin taloussuunnitelmiin. — Vahvasta talouskasvusta, joka on myös matalahiilistä, on tulossa uusi normaali”, sanoo komitean pääekonomisti Nicholas Stern.
  • Suomalainen asiantuntijayhmä ( Halme, Hukkinen, Koppi-Tommola, Linnanen, Liski, Lovio, Lund, Luukkanen, Nokso-Koivisto, Partanen, Wilenius) julkaisi jo helmikuussa 2014 lukijaystävällisen katsauksen ”Kasvua ja työllisyyttä uudella energiapolitiikalla”. Katsauksessa vertaillaan Suomen, Itävallan, Ruotsin, Saksan ja Tanskan energiapoliittista kehitystä. Raportin mukaan näissä maissa energiapolitiikka nähdään kokonaisvaltaisesti kilpailuetuna, työpaikkojen ja talouskasvun lähteenä, kun Suomessa moderni energiapolitiikkaa on pidetty enemminkin kilpailukykyä heikentävänä kustannustekijänä. Kannattaa huomata, että vertailumaiden vaihtotase on positiivinen (Suomessa negatiivinen) ja niiden työttömyysaste on Suomea alempi. Kansainväliset esimerkit osoittavat, että Suomeen olisi oikealla energiapolitiikalla luotavissa vuoteen 2020 mennessä 30 000 uutta työpaikkaa. Työpaikat syntyisivät alkuvaiheessa ennen kaikkea energiatehokkuushankkeisiin ja uusiutuvaan energian tuotantoon, arvioidaan raportissa. Tänään (9.7.) saatiin ikäviä uutisia Microsoftilta, 2300 ihmistä menettää työpaikkansa Suomessa. Osaamista täällä kyllä on. Siis hallitus haloo, miten tehokkaimmin valjastetaan vaikka nämä salolaiset irtisanottavat osaajat uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden hankkeisiin?

Nyt eikun odottelemaan hesarin sarjan seuraavaa osaa, jossa käsitellään uusia liiketoimintamahdollisuuksia ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Lopuksi oma pieni esimerkki: Työpaikallani sytytettiin aamuisin valot jokaiseen huoneeseen, vaikka ihmiset tulivat varsin eri aikoihin töihin, ehkä vasta iltapäivällä asiakaskäynnin jälkeen. Itse aika uutena työntekijänä kysyin sitten lopulta, oliko valojen palamiselle jokin syvempi syy, jota en tajua. Ei ollut, kyseessä oli vain tapa. Ehdotin pomolle kulukurin ja energiansäästön merkeissä, että tästä lähtien jokainen ihan itse napsauttaa valon päälle huoneeseen tullessaan. Pomon ja muiden mielestä idea oli hyvä ja niin sitten on tehty. Toinen juttu: Kahvitilassa oli yksi roskis, niin olivat suodatinbussit ja banaaninkuoret iloisesti muovipakkausten seassa. Aloin kysellä, voitaisiinko päivittää meidät jätteiden käsittelyssä edes bion suhteen tälle vuosisadalle. Pomo lupasi tehdä voitavansa. Asia oli kuitenkin korkeemman kädessä, nimittäin kiinteistöpäällikön. Meni jokunen kuukausi ja pyysin pomolta luvan soittaa itsekin ko. henkilölle. Hyvin meni: Kiinteistöpäälliköllä oli jo tilauksessa biopönttö ja valmis suunnitelma sen sijoituspaikasta. Siis onnellinen loppu suodatinpusseilla jne. tästä eteenpäin.

Ehdottomasti ehdotankin, että avaa suusi, tee ehdotus työpaikalla, kilauta kaverille, kun havaitset ilmastoteon mahdollisuuden. Näissä merkeissä kiitos ja hyvää yötä Pekingiin Jiangille ja muille aktiiveille, jotka saivat yhden yliopistorakennuksen energian kulutusta vähennettyä 20 suomalaisen sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutuksen verran (HS 8.7.2015).

Ava Numminen

Saatat tykätä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommenttisi*

Your Name*

Website*