Sinfonia Lahden ja Myrskyvaroitus ry:n yhteistyöhanke Hiilivapaa Sinfonia Lahti etenee, kun orkesteri ensimmäisenä Suomessa lähtee mukaan Vihreä nappi -kampanjaan.
Sinfonia Lahti käynnisti Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi hankkeen, jonka tavoitteena on osallistua globaalin ilmastonmuutoksen hidastamiseen muuttamalla orkesterin toiminta asteittain hiilineutraaliksi. Hankkeen fasilitaattorina toimi Myrskyvaroitus – Storm Warning ry. Orkesterin hiilijalanjälki laskettiin yhteistyössä Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) Lahdessa toimivan Ympäristötekniikan yksikön kanssa. Laskenta perustuu elinkaariarviointiin, jonka diplomi-insinööri Pilvi Virolainen teki diplomityönään.
Diplomityön osana Sinfonia Lahden yleisölle järjestettiin Sibelius-festivaalin yhteydessä kysely, johon vastanneista yli puolet oli halukkaita ja loput melko tai jokseenkin halukkaita maksamaan enemmän konserttilipusta, mikäli hinnalla kompensoitaisiin tapahtuman kasvihuonekaasupäästöjä. Kukaan vastaajista ei suhtautunut ajatukseen kielteisesti.
Nyt Sinfonia Lahden tapahtumiin tuleville tarjoutuu helppo mahdollisuus osallistua ilmastotalkoisiin Myrskyvaroitus ry:n kehittämän Vihreä nappi -kampanjan kautta. Ostaessaan pääsylipun Sinfonia Lahden tapahtumiin Lippupalvelu Oy/Ticketmaster Suomen verkkokaupasta, asiakas voi halutessaan kompensoida tapahtumaan osallistumisensa aiheuttamat liikennepäästöt vapaaehtoisella lahjoituksella ja valitsemallaan summalla kampanjalle. Myrskyvaroitus – Storm Warning ry on YK:n virallinen yhteistyökumppani ja keräysvarat ohjataan ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tähtääviin kansainvälisesti sertifioituihin YK:n Climate Neutral Now -kehitysyhteistyöhankkeisiin.
Jo 2 €:n lahjoituksella YK:n hankkeisiin voi kompensoida tonnin verran hiilidioksidipäästöjä, joka vastaa keskimäärin:
- 4 000 km matkustamista tavallisella bensiiniautolla
- 9 400 km matkustamista paikallisjunilla
- 4 600 kWh lämmitysenergiaa Suomessa (3-4 henkisen perheen tarve)
”Maailmalla tunnettu Sinfonia Lahti toimii nyt myös kansainvälisenä ilmastovastuullisuuden edelläkävijänä. Vihreä nappi on konserttiin tulijalle helppo mahdollisuus osallistua päästöjen vähentämisen maailmanlaajuisiin talkoisiin”, iloitsee Lahden kaupungin ympäristöjohtaja Saara Vauramo.
Kampanja toteutetaan yhteistyössä Lippupalvelu Oy/Ticketmaster Suomen verkkokaupan kanssa. Kampanja laajenee myöhemmin myös muiden tapahtumatuottajien käyttöön.
Hannele Eklund