Classical Next -innovaatiopalkinto Suomeen

Blogi,Myrskyvaroitus/toukokuu 20, 2018

Hiilivapaa Sinfonia Lahti -hanke on voittanut kansainvälisen  Classical:NEXT innovaatiopalkinnon. Palkinnot jaettiin nelipäiväisen Classical:NEXT -tapahtuman päättäjäisissä Rotterdamissa 19.5.

Classical:NEXT on suuri kansainvälinen klassisen musiikin messutapahtuma, joka tuo yhteen klassisen musiikin ammattilaisia eri puolilta maailmaa. Ohjelma koostuu showcase-esityksistä, paneelikeskusteluista ja seminaareista.

Vuosittain jaettavan Classical:NEXT innovaatiopalkinnon tarkoituksena on tuoda esiin tulevaisuuteen tähtääviä klassisen musiikin toimijoiden hankkeita. Ehdokkaat valitsee 23-henkinen  asiantuntijaryhmä 18 eri maasta. Tänä etsittiin orkestereiden tai suurten yhtyeiden toteuttamia poikkeuksellisen ansiokkaita hankkeita. Kaikkiaan 28 ehdokkaasta valittiin ensin 12, joiden joukosta Classical:NEXT yhteisö valitsi voittajat.

Yksi kolmesta palkinnonsaajasta oli Hiilivapaa Sinfonia Lahti-hanke, joka käynnistettiin Sibelius 150-juhlavuoden kunniaksi Myrskyvaroitus – Storm Warning ry:nfasilitoimana vuonna 2015. Hankkeen tavoitteena on muuttaa orkesterin toiminta asteittain hiilineutraaliksi.

Orkesterin hiilijalanjälki laskettiin yhteistyössä Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) Lahdessa toimivan Ympäristötekniikan yksikön kanssa. Laskenta perustuu elinkaariarviointiin, jonkadiplomi-insinööri Pilvi Virolainen teki diplomityönään. Työn ohjaajana toimi tutkijatohtori Ville Uusitalo ja tarkastajana professori Lassi Linnanen. Laskennan perusteella Myrskyvaroitus ry ja Sinfonia Lahti laativat toimenpideohjelman, jota noudattamalla orkesteri tavoittelee hiilineutraaliutta. Myrskyvaroituksesta hankkeen fasilitaattoreina toimivat FM Hannele Eklundja TkT Jouni Keronen.

Sinfonia Lahden intendentti Teemu Kirjonen totesi kiitospuheessaan kansainväliselle yhteisölle: “Hyviä planeettoja on vaikea löytää. Ilmastonmuutos uhkaa sitä, jolla tällä hetkellä asumme. Hiilivapaa Sinfonia Lahti -hankeei pyri tekemään yksittäisestä orkesterista omin käsin maailmaa pelastavaa supersankaria, vaan yksi sen tärkeistä tavoitteista on lisätä tietoisuutta siitä, että meistä jokaisen on tehtävä voitavansa säilyttääksemme elinympäristömme myös tuleville sukupolville. Meillä on musiikki, taide ja mahdollisuus tavoittaa jokainen yksilö ja yhteisö. Tehkäämme jotain suurta ja tehkäämme se yhdessä.”

Palkitut saivat puita

Toiset kaksi palkinnon voittanutta hanketta  olivat poikkeuksellisia konserttikokemuksia kehittävä Aurora Orchestra Britanniasta ja ranskalaisen Les Talens Lyriques -ryhmän t@lenschool tietokonesovellusprojekti, joka tukee musiikin harjoittelua ja opiskelua. Palkintoon sisältyy ajatus uusien ideasiementen kylvämisestä. Classical:NEXT tukee  trooppisten sademetsien suojelua ja uudelleen istuttamista. Kunkin voittajan puolesta organisaatio istuttaa World Land Trust -järjestön kautta puita Keniaan, Ecuadoriin ja Brasiliaan.

Classical:NEXT Innovation Award

Saatat tykätä