(kuva: Sitra)
Climate Leadership Coalition (CLC), Taloudellinen tiedotustoimisto TAT, Opetushallitus ja Myrskyvaroitus-Storm Warning ry:n kutsuvat kaikki Suomen koulut mukaan Nollapäästöpäivän viettoon 21.9.
Moni koulu on jo aloittanut valmistautumisen Nollapäästöpäivään. Pohjois-Tapiolan lukio Espoosta ja Sakarinmäen peruskoulu Helsingistä ovat Nollapäästöpäivän esimerkkikouluja. Pohjois-Tapiolan lukio on istuttanut taimia koulupuutarhaan ja valmistellut Nollapäästöpäivän tilaisuutta Otaniemessä. Sakarinmäen peruskoulu järjestää yhdessä energiayhtiö Helenin kanssa kampanjan, jossa valinnaiskurssilaiset innostavat oppilaita ja henkilökuntaa liikkumaan pyörällä tai kävellen kouluun päivittäin. Tavoitteena on lisätä koulumatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja samalla parantaa omaa hyvinvointia. Poljetut ja kävellyt kilometrit lasketaan luokittain.
KILPAILUN TEEMANA ON VERTAILLA MENNYTTÄ TULEVAAN
Kouluille suunnatun Nollapäästöpäivän kilpailun ”Me tehdään siistimmin” teemana on miettiä positiivisia ilmastotekoja, joiden avulla oppilaat voivat toimia paremmin kuin aiemmat sukupolvet. Kilpailu on käynnistynyt 20.8 ja päättyy 12.9. Kilpailutyön aiheena on vertailla mennyttä maailmaa tulevaan. Kilpailutyö voi olla esimerkiksi piirros, askartelutyö, sarjakuva, valokuvakollaasi tai muu teos, josta voi lähettää valokuvan kilpailuraadin arvioitavaksi. Kilpailussa on kolme sarjaa eri-ikäisille koululaisille. Lisätietoja kilpailusta löytyy täältä.
Parhaat ideat ja kuvat palkitaan Nollapäästöpäivänä Otaniemessä ja kilpailusarjojen voittajille tarjotaan vierailut bussikuljetuksineen ja lounaineen seuraaviin kohteisiin:
Esiopetus ja alakoulut, 1. palkinto:
Stora Enson järjestämä metsävierailu. Kohde sijaitsee noin tunnin matkan päässä Helsingistä tai tarpeen mukaan voidaan järjestää jossain muuallakin Suomessa. Metsävierailun tarkoituksena on kertoa vastuullisen metsänhoidon merkityksestä ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Yläkoulut, 1. palkinto:
S-ryhmän järjestämä vierailu Inexin logistiikkakeskukseen Sipooseen. Logistiikkakeskus on lajissaan Suomen suurin ja modernein: sen koko on suurempi kuin 30 eduskuntataloa. Se on tuorein esimerkki automatiikan, robotiikan ja keinoälyn saavutuksista. Erityistä keskuksessa on sen pitkälle viety energiaomavaraisuus, ja sen lämmitys- ja kylmäenergia on lähes hiilidioksidipäästöneutraalia.
Toinen aste (ammatilliset oppilaitokset ja lukiot), 1. palkinto:
KONEen järjestämä vierailun Hyvinkään tuotantolaitokselle. Tuotantolaitos on energiatehokas, ISO 14001 -ympäristösertifioitu ”lippulaivatehdas”, jossa valmistetaan kaikista vaativimmat, räätälöidyt ratkaisut globaaleille hissimarkkinoille. Lisäksi Hyvinkään tuotantolaitoksen yhteydessä on LEED Gold -ympäristöluokituksen saanut vierailijakeskus, jossa vierailijat voivat tutustua KONEen ratkaisuihin.
Kaikkien sarjojen kilpailutöistä eniten Facebook-sivulla tykkäyksiä kerännyt työ:
Lassila & Tikanojan järjestämä vierailu Keravan kierrätyslaitokselle. Laitoksella tutustutaan esim. palautuspullojen kierrätykseen sekä energialaitoksille toimitettavaan puuhakkeeseen.
Nollapäästöpäivän koordinoinnista vastaa Sari Siitonen: sari(at)clonet.fi.