Ilmastolupaus on Myrskyvaroitus ry:n kehittämä ja syksyllä 2015 Pariisin ilmastokokouksen kynnyksellä käynnistämä kampanja, jonka tarkoituksena on aktivoida yksittäisiä ihmisiä kiinnittämään huomiota hiilijalanjälkeensä ja sen pienentämiseen. Ilmastolupauksen on tähän mennessä allekirjoittanut suuri joukko sekä tunnettuja vaikuttajia että yksityisiä kansalaisia. Kampanja on herättänyt kiinnostusta myös kansainvälisesti, konseptia kehitetään Sitran tuella.
Mitä väliä minun tekemisilläni?
Tutkimus osoittaa, että koko Suomen hiilijalanjäljestä 68 % syntyy kotitalouksien kulutuksesta (SYKE). Suomalaisten henkilökohtainen hiilijalanjälki on yksi maailman suurimmista. Yksittäisen kansalaisen valinnoilla on siis suuri merkitys, kuluttajien voima ohjaa tuotekehitystä. Pieneltä tuntuvista muutoksista kasvaa helposti suuria ilmastotekoja.
Mihin sitoudun?
Ilmastolupauksen allekirjoittamalla lupaat tehdä parhaasi pienentääksesi hiilijalanjälkeäsi. Tavoite on jälkesi puolittaminen seuraavien kymmenen vuoden kuluessa. Apunasi on Suomen ympäristökeskuksen kanssa yhteistyössä kehitetty hiilijalanjäljen laskuri, jonka avulla saat tietoa kulutuksesi kuormittavuudesta. Kun olet oman allekirjoituksesi antanut, kerro siitä myös kaverille ja kannusta mukaan!
Miten eteenpäin?
Pohdi normaalia arkeasi ja mieti, minkälaisia valintoja voisit tehdä. Aloita ilmeisimmistä ja itsellesi sopivimmista. Pidä yksi kasvisruokapäivä viikossa, valitse vihreä sähkö, kiinnitä huomiota ajotapaasi. Kun kierrätät, mieti, mitä hankit tilalle ja valitse kestävällä tavalla tuotettuja hyödykkeitä. Ekologinen on myös ekonomista.
Jos ajan, en allekirjoita?
Autoilua ja lentämistä ei aina voi välttää. Käytä mahdollisimman puhtaita polttoaineita, kiinnitä huomiota ajotapaasi ja kun lennät, suosi ympäristövastuullisia lentoyhtiöitä. Muista myös, että voit pienentää hiilijalanjälkeäsi kompensoimalla sen, mihin et kulutusvalintoja tekemällä pysty vaikuttamaan. Tärkeintä on ajatella!
Tervetuloa mukaan!