Kirjoitan tätä Sipoon saaristossa keskellä mustikkamaata. Katselen kellastuneita koivuja helteessä, jota on jatkunut yhtäjaksoisesti jo 37 päivää. Mustikat ovat kuivuneet varpuihin ja lehdet hehkuvat punaista. Pitäisikö meillä alkaa istuttaa jo päärynäpuita?

Mietin mitä kuuluu ystävälleni Texasissa. Cowboy ja hevoskuiskaaja Susan Johnsson joutui pari kesää sitten lopettamaan karjansa ankaran kuivuuden takia. Hän saattoi teurasautoon myös lempilehmänsä, joita kutsui nimeltä. Susan ryhtyi kiinteistövälittäjäksi.

Palaan ajassa taaksepäin ja törmään muistikuvaan, kun olen13-vuotias. Luen leikkimökissä Jacques Cousteaun ”Merten Salaisuuksia”, jonka teemana on ”Elämää meren ehdoilla”. Lehden kannessa tasapainoilee jääkarhu sulavan jäälautan reunalla. Karhu katsoo suoraan silmiin ja porautuu tajuntaani. Kuva ja siihen liittyvä ennuste on haudattu muistin kätköihin, jota nyt revitään auki. Jo 70-luvulla tiedettiin mitä tulee tapahtumaan, mutta ennuste, joka osoittautui sittemmin oikeaksi, suljettiin samaan arkkuun ufojen kanssa. Aikuiset, jotka tiesivät aina paremmin sanoivat, että ”älä huoli, mitään ei tapahdu sinun elinaikanasi.”

Lasta voi rauhoitella sanomalla, että ”mitään ei tapahdu”, mutta olen kohta 50-vuotias ja tiedän liikaa. Minulla on lapsia, joilla voi olla kohta omia lapsia. Velvollisuuteni on saada jotakin tapahtumaan, jotta se mitä pelkään ei tapahtuisi. Lapseni katsovat minua silmiin ja kysyvät mitä minä tein ilmaston hyväksi?

Kaivan esiin ompelukoneen ja aloitan korjausompelun käyttämättömästä farkkupinosta. Revennyt tasku, liian leveitä ja pitkiä lahkeita, outo väljä leikkaus ja irronnut nappi. Kaappiin on unohtunut huonosti istuvia mekkoja ja korjausta vaativia puseroita. Kaapin sisältö olisi riittänyt vaatettamaan minua koko loppuelämäni! Satsaan jatkossa laatuun enkä määrään.

Aika paljon voi tehdä myös valojen sammuttelun ja kierrätyksen lisäksi. Sitä paitsi juuri, kun olemme oppineet kierrätyksen alkeet, Saksassa on kehitetty robotti, joka erittelee kaikki kaatopaikkajätteet suoraan jätevuoren päällä. Saksalainen serkkuni Hannu valistaa myös, että autoilla pröystäilyn sijaan uusi luksustrendi on hyvä ja laadukas lähiruoka. Hyvä ruoka ja seura sekä aikaa yhdessäololle, ne ovat arjen luksusta, jonka hiilijalanjälkeä voi kuka tahansa hallita. Tästä lähtien lahjani ovat aineettomia ja niistä jää hyvä muistijälki.

Kuntoni kohenee, kun kävelen rappuja ja pyöräilen ne matkat, jotka on mahdollista pyöräillä. Silti käytän ihan liikaa autoa. Mukavuudenhalu ja hetken mielihyvä voittavat välillä pitkän tähtäimen tavoitteen, mutta en anna periksi. Minulla on joka päivä mahdollisuus valita toisin. Olen armollinen itselleni. Kun toistan hyviä valintoja tarpeeksi usein, niistä tulee pian tapa, josta ei pääse eroon.

Ehdotan K-kauppiaalle, että vaihtaisi hedelmätiskin muovipussit joko paperipusseihin tai kierrätysmuoviin. En tiedä kumpi on parempi vaihtoehto, mutta kerrostalokeittiömme ”lajittelukaappi” täyttyy muovista. Syömme paljon hedelmiä ja vihanneksia. On myös mahdotonta välttää pakkauksia, jotka eivät ole pakattu muoviin. Kerran viikossa mieheni pyöräilee sinnikkäästi lajittelupisteelle ja kiikuttaa muovit erikseen omaan astiaansa. Kuulemma siitä ei ole mitään hyötyä, mutta hän tekee sen silti, koska siitä on tullut tapa. Kaliforniassa muovipusseja rajoitetaan lailla, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Kieltäydyn siis muovipusseista ja liimaan hintatarrat kiinni hedelmiin.

Kauppaan ilmestyy muovipussien rinnalle yllättäen biopussit! Odotan päivää, jolloin valkoiset muovipussit katoavat kokonaan.

Nämä ovat pieniä tekoja, mutta mitä pieni ihminen voi muuta tehdä? Paitsi, jos kaikki tekisivät joka päivä pieniä tekoja, sillä olisi jo iso merkitys!

Jokainen on puu. Yhdessä olemme metsä!

Johdan yhden naisen yritystä ja minulla on kaikki valta päättää yritykseni linjasta. En kysy lupaa keneltäkään enkä järjestä asian tiimoilta palavereita, vaan ryhdyn suoraan toimintaan. Jokaisesta myydystä valmennuksesta yritykseni istuttaa sademetsään puita asiakkaan puolesta. Puu toimii metaforana myös valmennuksille, joissa ihminen nostetaan keskiöön, oman itsensä johtajaksi. Yksilö vaikuttaa yrityksen arvoihin ja kulttuuriin omilla valinnoillaan, jotka näkyvät ulospäin myös asiakkaalle.

Olen teatterintekijä ja käytössäni on melkoisen voimakas vaikuttamisen väline. Teen työtä niiden asioiden puolesta, joihin uskon ja joilla on merkitystä. Mitä hyötyä on taidoista, jos niitä ei käytä siihen minkä kokee tärkeäksi? Seuraava projekti on interaktiivinen ilmastoteatteri.

Painan selkäni saariston mäntyyn ja sulaudun sen osaksi. Ymmärrän, että olen etuoikeutettu, kun saan olla osa näin suunnattoman kaunista luontoa. Katselen säkenöivää merta, kuuntelen sen aaltoja ja tuulta, joka yltyy. Vedän keuhkoni täyteen raikasta ilmaa ja olen kiitollinen tästä hetkestä. Samalla koen suurta vastuuta, jotta tämä kaunis maailma säilyisi jälkipolville. Lävitseni käy aalto, joka liikuttaa jokaista solua. Pulahdan viilentävään mereen, joka on tänä kesänä puhtaampi kuin koskaan aikuisen elämäni aikana. Itämerellä on toivoa, sillä jotakin on tehty toisin!

Meillä on toivoa, jos alamme toimia jo tänään toisin! Mitä sinä teet ilmaston hyväksi?

Niina Nurminen

Näyttelijä, työyhteisövalmentaja

ArtSense Oy